jälkipuintia pt 2

Kuten luvattu, tässä on (hieman myöhässä mutta kuitenkin). Idan neljän ensimmäisen viikon fiiliksiä geriatrian osastolta.

Harjoittelu geriatrisella oli hyvin opettavainen. Suurimpana haasteena koko harjoittelun ajan oli kielimuuri potilaiden kanssa. Suurin osa potilaista ymmärsi alkeellista englantia, mutta osan kanssa ei yhteistä kieltä ollut ollenkaan. Alkeellinen hollanti ja erityisesti sanat, joita terapiassa tarvitsee, alkoivat onneksi tarttua nopeasti, mikä helpotti ohjaamista. Ranska taas ei ole oikein vieläkään tarttunut itselle. Tilanne pakotti myös harjaannuttamaan sanatonta ohjaamista, missä kehityin mielestäni jakson aikana paljon. Liikkeiden korjaaminen ilman sanoja harjaantui myös jakson aikana. Oppi tuli pitkälle yrityksen ja erehdyksen kautta. Neljän viikon jälkeen minulle on kehittynyt ohjaamiseen useita eri keinoja, joita voin jatkossa kokeilla potilaille, mikäli sanallinen ohjaus ei ole tarpeeksi. Tämä oppi tulee varmasti jatkossa hyödyksi, työskentelinpä missä tahansa fysioterapian alalla. 

Osastolla pääsin myös harjoittelemaan hengitysfysioterapiaa. Hengitysfysioterapiaa ei juuri ole aikaisemmissa harjoitteluissa vastaan ja koulussakin sen harjoittelu jäi aika vähäiseksi. Täällä olen kuitenkin oppinut erilaisia manuaalisia tekniikoita ja eri välineiden käyttöä. Koen, että harjoittelu antoi minulle hyvät valmiudet käyttämään näitä tekniikoita liman irrottamiseen sekä arvioimaan paremmin potilaan hengitystä. Oman tuntuman mukaan täällä hengitysfysioterapiaa pidetään tärkeämpänä kuin Suomessa ja sitä tehdään enemmän.  

Osastolle potilaita tuli muun muassa kaatumisen, uuden sairauden ilmenemisen, jonkin sairauden pahenemisen tai yleistilan laskemisen vuoksi. Osa potilaista tarvitsi myös lääkekokeilun tai lääkkeiden vähentämisen ajan sairaalassa tarkkailua. Yleensä potilailla oli monia eri sairauksia, joita tuli ottaa fysioterapiassa huomioon. Muistisairaiden kanssa olen ennenkin työskennellyt, joten niiden huomioiminen on aika tuttua jo ennestään. Opin kuitenkin paljon siitä, kuinka erilaisia sydänsairauksia, hengityselimistön sairauksia, erilaisia infektioita, ihosairauksia sekä näiden yhdistelmiä, tulee ottaa harjoittelussa huomioon. Osastolla potilaat ei myöskään ole pitkään. Tämän vuoksi tulee myös harkita, minkä asioiden harjoittaminen on tärkeintä lyhyellä ajalla ja mitkä tavoitteet ovat akuuttivaiheessa realistisia. Näiden asioiden määrittäminen ei aina ollut helppoa ja välillä jouduimme monen kollegan kanssa pohtimaan, kuinka monisairaiden potilaiden kanssa tulisi heidän tilannettanne lähestyä. Nämä tilanteet ja keskustelut koin hyvin antoisiksi ja eri ammattilaisilta sai usein erilaisia näkökulmia tilanteeseen.  

Harjoittelua tehdessä minulla oli jatkuvasti olo, että minun osaamiseeni luotetaan ja minua pidetään enemmän kollegana kuin opiskelijana. Päivässä minulla oli yleensä 8-13 omaa potilasta, joiden hoidosta ja hoidon suunnittelusta olin vastuussa. Vastuusta ja itsenäisyydestä huolimatta apua oli aina saatavilla ja sain neuvoja, vinkkejä ja pohdintoja muiltakin ammattilaisilta kuin fysioterapeuteilta. Koin koko ajan, että vastuuta oli turvallista ottaa ympäristön tuen vuoksi ja itsenäinen toimiminen tuli sen vuoksi helposti. Kävimme potilaista keskusteluja esimerkiksi lääkärien ja toimintaterapeutin kanssa. Tuntui omaa varmuutta lisäävältä saada työskennellä oikean fysioterapeutin tavoin ja olla oikeasti osana tiimiä eikä olla vain opiskelija, joka pyörii mukana. Palautekeskustellussa minulle myös sanottiin, että vaikutan hyvin valmiilta, vaikka en ehkä itse vielä täysin usko siihen. Viikkojen aikana minulle tuli vahvasti olo, että valmistumisen jälkeen pystyn kyllä tekemään tätä työtä. Harjoittelun aikana myös yllätyin siitä, kuinka hyvin potilaat luottivat eri kielellä työskentelevään opiskelijaan ja koen suurta kiitollisuutta siitä, että he halusivat minun toimivan heidän kanssaan.