Jälkipuintia pt 1

Tällä viikolla olemme vaihtaneet osastoja päittäin, Iida jatkaa geriatrisella ja Ida neurologisella osastolla harjoittelun loppuun asti. Nyt kun olemme molemmat suorittaneet loppuun asti harjoittelun ensimmäisen puolikkaan, on aika käydä pientä jälkipuintia, mitä päällimmäisiä fiiliksiä ekasta neljästä viikosta heräsi ja tärkeimpänä mitä opit? Aloitetaan neurologialta.

Neurologisella osastolla oleminen opettaa ja haastaa opiskelijaa aivan uudella tavalla kuin mikään muu ympäristö. Potilaiden tilanteet ovat akuutteja ja tila saattaa vaihdella pelkästään päivän sisällä paljon. Jokaisen terapiakerran aikana saa ja pitää tunnustella potilaan vointia ja tilannetta yksilökohtaisesti, kenenkään potilaan päivät eivät ole kaksosia. Kun kyseessä on neurologiset potilaat, eli kaikkien kohdalla ollaan tekemisessä joko keskushermoston ja/tai ääreishermoston kanssa tuo se potilaan terapian suunnitteluun uuden näkökulman, joka ei välttämättä nouse muilla osastoilla tai fysioterapian osa-aluilla niin vahvasti esille.  

Erityisesti viimeiseltä neljältä viikolta mieleen on jääneet keskustelut, joita ohjaajani kanssa kävi. Työskentelin ensi kertaa pelkästään neurologisten potilaiden kanssa sekä oireiden ollessa akuuttivaiheessa, joten itse osasto fysioterapiasta akuutti vaiheessa minulla ei ollut hirveästi kokemusta ennen tänne tuloani. Tämän takia olikin loistavaa, kun ohjaajani otti aikaa kanssani ja kävi potilaat läpi siten, että ymmärsin heidän taustansa ja tilanteensa. lisäksi hän kertoi paljon teoriaa neurologian kuntoutuksen taustalta, joka oli mahtava lisä siihen mitä koulussa oli tänä syksynä opiskeltu.

Yhtenä henkilökohtaisena tavoitteenani oli vahvistaa omia mobilisoinnin taitojani. Mobilisointia tuli siis tehtyä paljon! Koulussa ja muissa harjoitteluissa oppimieni tekniikoiden päälle rakentui monia uusia tekniikoita ja ajatusmalleja siitä, miten mobilisointia voidaan toteuttaa. Parhaimpana mieleen jäi ajatus, jonka ohjaajani jakoi yhdessä potilastilanteessa, ajattele potilaan raajan asentoa ennen ja jälkeen mobilisoinnin, tämän perusteella teet päätökset siitä mihin asentoon potilaasi asetat ja mitä mobilisoinnin tekniikoita käytät. Ajatusta käytännössä testanneena voin suositella! Kannustaa ajattelemaan mm. nivelten liikkuvuuksia, lihaksien toimintaa sekä sitä, miten spastisuus vaikuttaa niihin.

Uutena asiana ilmi tuli myös tekniikka nimeltään PNF (Proprioceptive Neuromuscular Facilitation). Aikaisemmin vain kirjainlyhenteenä vastaan tullut tekniikka oli vielä aika tuntematon, varsinkin siltä osin. miten sitä voidaan käyttää käytännön työssä. Tekniikka kehoteltiin 1940, ja alkuun sitä käytettiin pelkästään MS ja polion hoitoon, kokemuksen myötä huomattiin, että tekniikasta voi olla apua muidenkin neurologisten potilaiden kanssa. Ajatuksena on fasilitoida neuraalikudosta kolmelta tasolta fleksio-ekstensio, adduktio-abduktio ja sisärotaatio-ulkorotaatio, tavoitteena on laajentaa tavoiteltua liikelaajuutta. Esim. alaraajassa tasoina on fleksio-abduktio-sisärotaatio ja ekstensio-adduktio-ulkorotaatio, tehtäessä passiivisia liikeharjoitteita potilaalle tulisi näiden tasojen merkitys mm. kävelyssä muistaa ja ohjeistaa alaraajaa niiden suuntaisesti. Ohjaajani jopa ystävällisesti jakoi minulle kirjan siitä, miten PNF tekniikoita voidaan käyttää käytännön työssä, mutta sen tarkempi tutkiminen taitaa jäädä paluumatkalle.  

Summasuuraamun neurologian osasto ehti opettaa neljässä viikossa aivan helkkaristi ja nautin jokaisesta päivästä, jonka sain viettää siellä oppien uutta erittäin ammattitaitoisen ja osaavan ohjaajan alaisuudessa.